SuLVIn säännöt

Hyväksytty 20.11.2004

1. §      Nimi ja kotipaikka

Liiton nimi on Suomen LVI-liitto, SuLVI ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

2. §      Tarkoitus ja toiminta

Liiton tarkoituksena on toimia rekisteröityjen lämpö-, vesi- ja ilmastointiteknisten yhdistysten ja LVI-alaan liittyvien sidosryhmien perustamien yhdistysten, joita näissä säännöissä kutsutaan jäsenyhdistyksiksi, keskusjärjestönä ja edistää alan kehitystä maassamme. Tarkoituksensa toteuttamiseksi liitto edistää lämpö-, vesi- ja ilmastointitekniikan ja näiden sidosryhmien toimialalla toimivien henkilöiden aatteellista järjestäytymistä, tukee jäsenyhdistystensä toimintaa, harjoittaa julkaisu-, koulutus- ja näyttelytoimintaa sekä pyrkii yhteistoimintaan samoja tarkoitusperiä edistävien koti- ja ulkomaisten järjestöjen kanssa. Liiton tarkoituksena ei ole hankkia taloudellista etua siihen osallisille. Liitto voi tarkoitusperiensä toteut­tamiseksi panna toimeen arpajaisia ja rahankeräyksiä, omistaa kiinteistöjä ja arvopapereita sekä perustaa rahastoja ja säätiöitä sekä harjoittaa kustannustoimintaa. Liitto on puoluepolitiikasta riippumaton.

3. §      Jäsenyys

Liiton jäseneksi voi liittyä vähintään viidentoista edellä mainitulla toimialalla toimivan henkilön perustama rekisteröity aatteellinen yhdistys, joka on puoluepolitiikasta riippumaton ja toimii liiton tarkoitusperien toteuttamiseksi. Uuden jäsenyhdistyksen ottamisesta päättää hallitus. Milloin hallitus on hylännyt jäsenanomuksen ratkaisee asian lopullisesti seuraava liittovaltuuston kokous. Henkilöjäseniä liitossa voi olla kunniapuheenjohtaja – vain yksi kerrallaan – ja kunniajäsenet, joita voi olla samanaikaisesti enintään kymmenen (10).

4. §      Yhteistoimintajäsenet

Liiton hallitus voi ottaa yhteistoimintajäseniksi oikeustoimikelpoisia yhteisöjä ja henkilöitä, jotka haluavat tukea liiton pyrkimyksiä.

5. §     Kunniapuheenjohtaja ja kunniajäsenet

Kunniapuheenjohtajaksi voi liitto hallituksen esityksestä liittovaltuuston päätöksellä kutsua erityisen ansiokkaalla tavalla liiton puheenjohtajana toimineen henkilön. Esityksen hyväksymiseen vaaditaan vähintään kolme neljännestä äänestyksessä annetuista äänistä. Kunniajäseneksi voi liittovaltuusto hallituksen esityksestä kutsua henkilön, joka on ansiokkaasti osallistunut liiton toimintaan. Esityksen hyväksymiseen vaaditaan vähintään kolme neljännestä äänestyksessä annetuista äänistä.

6. §      Erottaminen ja eroaminen

Hallituksen esityksestä voi liittovaltuusto, mikäli vähintään kolme neljäsosaa annetuista äänistä ehdotusta kannattaa, erottaa jäsenen, joka laiminlyö velvollisuutensa liittoa kohtaan tai muutoin toimii vastoin liiton tarkoitusperiä. Jäsenen eroamisilmoitus on jätettävä hallitukselle tai sen puheenjohtajalle kirjallisena taikka ilmoittamalla eroamisesta liittovaltuuston kokoukselle. Eroavan jäsenen on suoritettava liitolle kaikki ne taloudelliset velvoitukset, jotka sille sinä kalenterivuotena kuuluvat jona eroaminen tapahtuu.

7. §      Liittymis- ja jäsenmaksut

Liittovaltuuston kokouksessa päätetään jäsenyhdistyksen liitolle kunkin uuden jäsenen osalta suoritettavan kertakaikkisen liittymismaksun samoin kuin jäsenyhdistyksen jäsenen ja opiskelijajäsenen osalta vuosittain liitolle maksettavan jäsenmaksun suuruus. Liitolle ei jäsenyhdistyksen tarvitse suorittaa jäsenmaksua kunniapuheenjohtajan, kunniajäsenten eikä niiden jäsentensä osalta, jotka liiton hallitus jäsenyhdistyksen anomuksesta on vapauttanut jäsenmaksuvelvollisuudesta. Yhteistoimintajäsenen jäsenmaksun määrää liittovaltuuston kokous. Jäsenmaksu voi olla eri suuruinen eri jäsenryhmille kuin myös yhteistoimintajäseninä oleville yhteisöille ja henkilöille. Liiton kunniapuheenjohtaja ja kunniajäsenet ovat vapautetut jäsenmaksusta.

8. §      Jäsenyhdistyksen muut velvoitteet

Jäsenyhdistyksen tulee toimittaa liitolle

  • joulukuun 31. päivään mennessä jäljennökset syyskokouksen pöytäkirjasta ja tiedot tulevan vuoden toimihenkilöistä
  • tammikuun 31. päivään mennessä luettelo niistä henkilöistä, jotka hallitus on erottanut maksamattomien jäsenmaksujen takia
  • huhtikuun loppuun mennessä jäljennökset kevätkokouksen pöytäkirjasta ja edellisen vuoden toimintakertomuksesta.
  • jäsenyhdistyksen tulee muutoinkin pitää liitto tietoisena toimialueensa LVI-alan tapahtumista

9. §      Äänivalta liittovaltuuston kokouksessa

Jäsenyhdistyksen äänivalta mää­räy­tyy seuraavasti edellisen kalenterivuoden päättyessä olleen jäsenmäärän perusteella:

Jäsenmäärä Äänimäärä
15 – 50 jäsentä 1
51 – 100 jäsentä 2
101 – 150 jäsentä 3
151 – 200 jäsentä 4
201 – 300 jäsentä 6
301 – 500 jäsentä 8
501 – 1000 jäsentä 10
yli 1000 jäsentä 15

Hallitus vahvistaa jäsenyhdistyksen äänimäärän liittovaltuuston kokousta edeltäneen kalenterivuoden päättyessä olleen jäsenmäärän mukaan. Jäsenyhdistys saa asettaa liittovaltuustoon yhden valtuutetun ja tälle varavaltuutetun kutakin ääntä kohti. Liittovaltuuston toimikausi on kalenterivuosi. Jokaisella valtuutetulla tai tämän estyneenä ollessa hänen varavaltuutetullaan on yksi ääni. Yhteistoiminta ja kunniajäsenillä sekä kunniapuheenjohtajalla on läsnäolo- ja puheoikeus liiton kokouksissa, mutta ei äänioikeutta.

10. §   Liittovaltuuston kokous

Liiton päätösvaltaa käyttävää liittovaltuusto ja toimeenpanevana elimenä on hallitus. Liiton varsinainen kokous on vuosittainen liittovaltuuston kokous, joka on pidettävä syys–marraskuussa hallituksen määräämänä aikana ja paikassa. Ylimääräinen liittovaltuuston kokous on kutsuttava koolle, jos hallitus katsoo sen tarpeelliseksi, 1/10 liittovaltuuston jäsenistä, vähintään viisi jäsenyhdistystä tai vähintään 1/10 jäsenyhdistysten äänioikeutetuista jäsenistä sitä määrättyä asiaa varten hallitukselta kirjallisesti pyytää. Jäsenten pyynnöstä pidettävä ylimääräinen kokous on kutsuttava koolle kahden kuukauden kuluessa pyynnön saapumisesta. Kokouskutsu on lähetettävä jäsenille ja jäsenyhdistysten ilmoittamille valtuutetuille kirjallisesti kolme (3) viikkoa ennen kokousta. Kokouksessa käsiteltävät asiat on kutsussa mainittava. Liittovaltuuston kokouksessa puheenjohtajana toimii liiton puheenjohtaja ja hänen estyneenä ollessaan jompikumpi liiton varapuheenjohtajista. Kokouksessa käsiteltävät asiat:

1. Kokouksen järjestäytyminen: kokouksen avaus, puheenjohtajan toteaminen, sihteerin, kahden pöytäkirjantarkastajan ja ääntenlaskijan vaali sekä kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

2. Valitaan tarvittavat valiokunnat

3. Esitetään hallituksen toimintakertomus, tilinpäätös ja tilintarkastuskertomus edelliseltä toimikaudelta.

4. Päätetään toimintakertomuksen hyväksymisestä ja tilinpäätöksen vahvistamisesta

5. Päätetään vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja tilivelvollisille

6. Valitaan liittovaltuuston puheenjohtaja, jota kutsutaan liiton puheenjohtajaksi, ja kaksi (2) varapuheenjohtajaa, joita kutsutaan liiton varapuheenjohtajiksi

7. Valitaan kaksi (2) liiton tilintarkastajaa, joista toisen tulee olla KHT tai HTM ja näille varamiehet kaksivuotiskaudeksi

8. Määrätään hallituksen jäsenten lukumäärä sääntöjen 11.§ mukaan

9. Valitaan hallituksen varsinaiset jäsenet ja näille varamiehet eronneiden ja erovuoroisten tilalle kaksivuotiskaudeksi

10. Valitaan joka toinen vuosi hallituksen varsinaisista jäsenistä hallituksen puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja kaksivuotiskaudeksi

11. Vahvistetaan toiminta- ja taloussuunnitelma seuraavaksi toimikaudeksi sekä määrätään samalla liittymis- ja jäsenmaksujen sekä kokouspalkkioiden suuruus

12. Päätetään liiton edustajista muihin yhteisöihin

13. Käsitellään muut hallituksen esityslistassa esittämät asiat tai jäsenyhdistyksen hallitukselle vähintään kymmenen (10) viikkoa ennen kokousta tekemät esitykset, joista hallituksen on esitettävä lausuntonsa kokoukselle ja esitys on lausuntoineen liitettävä kokouskutsuun

11. §   Liiton hallitus

Liiton hallitukseen, jonka tehtävänä on huolehtia liiton toiminnasta, kuuluu vähintään 6 ja enintään 12 varsinaista ja yhtä monta varajäsentä, joiden tulee olla jäsenyhdistyksen jäseniä; liiton puheenjohtajaa ja varapuheenjohtajia ei voida valita hallitukseen. Hallitukseen valitaan jäsenet kahdeksi vuodeksi. Kaksi vuotta hallituksen jäsenenä toiminut henkilö voidaan valita uudelleen kaksivuotiskausiksi, mutta hallituksen jäsenen keskeytymätön toimikausi ei saa ylittää kuutta vuotta. Hallitus ottaa toiminnanjohtajan ja määrää hänen toimenkuvansa ja palkkionsa.

12. §   Hallituksen kokoukset

Hallitus kokoontuu puheenjohtajansa tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta tarvittaessa tai milloin 1/3 hallituksen jäsenistä sitä vaatii ja on päätösvaltainen, kun puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan lisäksi vähintään puolet jäsenistä on saapuvilla. Hallituksen kokous kutsutaan koolle hallituksen määräämällä tavalla vähintään viikkoa ennen kokousta.

13. §   Liiton nimen kirjoittaminen

Liiton nimen kirjoittavat hallituksen puheenjoh­taja ja toiminnanjohtaja kumpikin yksin sekä varapuheenjohtaja, taloudenhoitaja tai muu hallituksen määräämä henkilö, kaksi yhdessä.

14. §   Toimielimet ja ohjesäännöt

Käytännöllisten asiain hoitoa varten hallitus voi asettaa tarpeelliseksi katsomansa toimikunnat sekä vahvistaa näille ohjesäännöt. Toimikunnat toimivat hallituksen valvonnassa.

15. §   Liiton toimi- ja tilikausi

Liiton toimikausi on kalenterivuosi. Liiton tilit päätetään kalenterivuosittain ja hallituksen on annettava ne tarkastusta varten tilintarkastajille liiton hallituksen ja toimikuntien kokousten pöytäkirjojen kera helmikuun loppuun mennessä, ja tilintarkastajien on palautettava ne tarkastettuina ja tilintarkastuskertomuksella varustettuina maaliskuun 15. päivään mennessä.

16. §    Sääntöjen muuttaminen

Näiden sääntöjen muuttamiseen vaaditaan liittovaltuuston kokouksen päätös, jossa sääntöjen muuttamista on puoltanut vähintään kolme neljäsosaa äänestyksessä annetuista äänistä.

17. §   Liiton purkaminen

Liiton purkamiseen vaaditaan kahden peräkkäisen, vähintään kuukauden väliajoin pidetyn liittovaltuuston kokouksen yhtäpitävät päätökset, joissa liiton purkamista on puoltanut vähintään kolme neljäsosaa äänestyksessä annetuista äänistä. Jos liitto purkautuu, sen varat on käytettävä liittovaltuuston viimeisen kokouksen päätöksen mukaisesti lämpö-, vesi- ja ilmastointitekniikan edistämiseen Suomessa.

18. §   Jäsenoikeudet

Saavutetut jäsenoikeudet säilyvät.

Valtuuston syyskokouksen hyväksymä 20.11.2004

Yhteystiedot

Sitratori 5
00420 HELSINKI

puh. (09) 566 0090
faksi (09) 5660 0956
e-mail: sulvi@sulvi.fi
etunimi.sukunimi@sulvi.fi

<< Toukokuu 2012 >>
mtktpls
30 1 2 3 4 5 6
7 8 9 10 11 12 13
14 15 16 17 18 19 20
21 22 23 24 25 26 27
28 29 30 31 1 2 3

    Koulutuskalenteri »