Hotoraudan Vääntäjien Korkea Raati

Aktiivisten “auvon saaneiden”, erikseen valittujen LVI-seniorien kerho

Ajankohtaista

Lounaskokoukset Helsingissä. Raadin asioita valmisteleva toimielin on Komissio. Sen muodostavat kulloinkin kokouksessa paikalla olevat Hotorautaneuvokset. Nämä lounaskokoukset pidetään erikseen sovittavin poikkeuksin lämmityskauden jokaisen kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona alkaen klo 13.00 Hotelli Arthurin kabinetissa, Vuorikatu 17, 00100 Helsinki.

Raadin kesätapahtuma 2012 on Helsingissä elokuussa 2012. Lisätietoja: Hannu Sipilä 040-556 0048

Synty

Hotoraudan Vääntäjien Korkea Raati syntyi vuonna 1947, kun Lämpö- ja Vesijohtoteknillinen Yhdistys ry:n hallitus nimitti kymmenen yhdistyksen perustajajäsentä Hotorautaneuvoksiksi. Tämän jälkeen Raati on nimittänyt vuosittain uudet Neuvokset. Raati on SuLVIn epävirallinen LVI-senioreiden kerho.

Tarkoitus

Raadin tarkoitus on ensisijaisesti myös leikillisellä tavalla osoittaa tunnustusta SuLVIn jäsenyhdistysten senioreille ja toisaalta seurata epävirallisena elimenä yhdistystoimintaa ja saattaa tarvittaessa Neuvosten mielipiteet luottamushenkilöiden tietoon.

Valituksi tuleminen

Raati valitsee itsenäisesti rahvaalta salassa pidettävin perustein uudet Neuvokset joukkoonsa. Ehdotuksen uudeksi Neuvokseksi voi tehdä SuLVIn jäsenyhdistyksen hallitus tai kaksi varttunutta Neuvosta. Esitys tulee tehdä oheisella lomakkeella, joka toimitetaan määräaikaan (1.5.) mennessä raadin sihteerineuvokselle pdf-muotoon tallennettuna. Esitys Neuvosehdokkaaksi

Toiminta

Raadin toiminta perustuu aika-ajoin päivitettävään Ohjeistoon. Viimeisin hyväksyttiin Porissa 2009. Raadin ulospäin näkyvimmät toimet ovat uusien Neuvosten valinta kesätapahtumaan liittyvässä yleiskokouksessa ja valituksi tulleiden virallinen nimittäminen SuLVIn tai sen jäsenyhdistyksen järjestämässä juhlatilaisuudessa.

Tittelit

Raati suo kullekin Neuvokselle yksilöllisen kaksoistittelin, jonka alkuosa ilmaisee leikillisesti asianomaisen ammattitehtävän ja jälkimmäinen osa hänen vapaa-ajan harrasteensa. Ulkoisena tunnuksena Neuvokset kantavat henkilökohtaista ammatti- ja harrastetunnuksin varustettua krashaania. Neuvos voi tulla yleiskokouksen päätöksellä valituksi Kunnianeuvokseksi sinä vuonna, jolloin hän täyttää 75 vuotta ja on osallistunut vähintään kymmeneen kesätapahtumaan. Kunnianeuvoksista voidaan yksi valita raadin kunniapuheenjohtajaksi.

Jäsenmäärä

Vuoden 2011 Lahden yleiskokouksen päätösten perusteella Raadissa on 144 neuvosta, joista 22 on nimitetty kunnianeuvoksiksi.

HOTORAUDAN VÄÄNTÄJIEN KORKEA RAATI 2011 -MATRIKKELI

Hotoraudan vääntäjien 2011 vuoden matrikkeli on luettavissa täältä.

 

Yhteystiedot

Sitratori 5
00420 HELSINKI

puh. (09) 566 0090
faksi (09) 5660 0956
e-mail: sulvi@sulvi.fi
etunimi.sukunimi@sulvi.fi

<< Toukokuu 2012 >>
mtktpls
30 1 2 3 4 5 6
7 8 9 10 11 12 13
14 15 16 17 18 19 20
21 22 23 24 25 26 27
28 29 30 31 1 2 3

    Koulutuskalenteri »