Energiatodistusten käyttö laajenee väestönsuojiin EU:n vaatimuksesta

Valtioneuvosto hyväksyi tänään esitykset rakennuksen energiatodistuksesta annetun lain ja rakennusten energiatodistustietojärjestelmästä annetun lain muuttamisesta. Merkittävin muutos on, että tietyiltä väestönsuojilta vaadittaisiin energiatodistus.

Euroopan komissio on antanut Suomelle virallisen huomautuksen rakennusten energiatehokkuusdirektiivin toimeenpanosta. Komission mukaan Suomen lainsäädäntö on mahdollistanut laajemmat poikkeukset energiatodistuksen velvoitteista kuin direktiivi sallii.
Rakennuksen energiatodistusta koskeva muutos koskisi käytännössä vain sellaisia väestönsuojia, jotka ovat erillisiä lämmitettyjä rakennuksia, jotka eivät ole kalliosuojia ja joiden pinta-ala on 50 neliömetriä tai enemmän. Osalle väestösuojista on jo tehty energiatodistuksia voimassa olevan lain mukaan, jos suojat ovat olleet osa rakennusta. Velvollisuus energiatodistuksen teettämiseen liittyy vain rakennuslupamenettelyyn, myynti- ja vuokraustilanteisiin sekä joissain tapauksissa velvoitteeseen todistuksen esille laittamisesta.

Myös kasvihuoneita ehdotetaan energiatodistusmenettelyn piiriin. Velvoitteet eivät kuitenkaan käytännössä koskisi kasvihuoneita. Ne voidaan rinnastaa teollisuusrakennuksiin, joita ei vaadita energiatodistusta. Lisäksi kasvihuoneita koskee kansallinen vapaaehtoinen energiatehokkuussopimus, minkä ansiosta ne täyttävät energiatehokkuusvelvoitteet ilman uutta lainsäädäntöä.

Lisäksi energiatodistuslakiin ja rakennusten energiatodistustietojärjestelmästä annettuun lakiin ehdotetaan terminologisia muutoksia. Niillä pyritään muuttamaan lakeja osin helpommin ymmärrettäväksi ja entistä johdonmukaisemmaksi muun energiatehokkuuslainsäädännön kanssa. Näin kotitaloudet pystyvät paremmin ymmärtämään ja hyödyntämään energiatodistusta.

Ehdotetut muutokset on tarkoitettu tulemaan voimaan 1. joulukuuta 2017.

Lisätiedot:
Lainsäädäntöneuvos Sari Rapinoja, p. 02952 50320, etunimi.sukunimi@ym.fi

VASTAA

Kommentoi!
Kerro nimesi