Suomalaisille tunnustuksia REHVAn vuosikokouksessa

Tuomo Niemelä sai nuoren tutkijan palkinnon.

Euroopan LVI-järjestöjen liiton REHVAn 62. vuosikokous järjestettiin 22. huhtikuuta Brysselissä. Isännöivänä tahona toimi Belgian LVI-liitto ATIC, joka samalla juhli 80-vuotisjuhliaan.

Suomen LVI-liitto SuLVIn, VSF:n, LIVIn ja SIYn yhteistyöyhdistys FINVAC on REHVAn jäsen. FINVACia edustivat Brysselissä Siru Lönnqvist, Tiina Strand, Tuomo Niemelä sekä Risto Kosonen. Vuosikokouksessa todettiin muun muassa, että REHVA on vuonna 2018 ollut mukana kuudessa eri EU-hankkeessa.

Katso REHVAn sivuilta puheenvuorot sekä kuvia tapahtumasta.

Suomalaisten voittokulkua

Risto Kososelle myönnettiin REHVAn teknologiapalkinto.

Aalto yliopiston professori Risto Kososelle myönnettiin REHVAn teknologiapalkinto ja Tuomo Niemelälle nuoren tutkijan palkinto. Myös Uponorin juhlavuosi huomioitiin, huomionosoituksen vastaanotti toimitusjohtaja Jyri Luomakoski. Uponorin pitkäaikaisesta jäsenyydestä REHVAn kannattajana kiiteltiin. Luomakosken haastattelu on luettavissa uusimmasta REHVA Journalista.

 

Kristian Martin voitti REHVAn opiskelijakilpailun.

Suomalaisten voittokulku jatkui opiskelijakilpailussa, kun voittajaksi valittiin Kristian Martin diplomityöllään ”Demand response of heating and ventilation within educational office buildings”. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Suomi voitti REHVAn opiskelijakilpailun. Yhteensä kilpailijoita osallistui kymmenestä eri maasta. Jokainen kilpailija osallistui kuusisivuisella tekstillä sekä viidentoista minuutin esitelmällä, jonka jälkeen tuomaristo esitti kysymyksiä. Martin suoriutui omasta osiostaan loistavasti ja Tuomo Niemelä, joka toimii Martinin ryhmäpäällikkönä Granlundilla, oli syystäkin hänestä erittäin ylpeä.

Samoja tunteita oli myös professori Risto Kososella, joka toimi Martinin työn ohjaajana Aalto-yliopistolla. REHVAn opiskelijakilpailun voittaja edustaa Eurooppaa syksyllä Kiinassa maailmanmestaruuskisoissa.

SCANVAC Award Swegon Air Academylle

SCANVAC on Islannin, Norjan, Ruotsin, Suomen ja Tanskan LVI-alojen liittojen pohjoismainen yhteistyöelin, joka myöntää joka toinen vuosi palkinnon pohjoismaisille yksityishenkilöille, yrityksille tai organisaatioille, jotka ovat merkittävällä tavalla edistäneet LVI-tekniikkaa. Tänä vuonna oli Swegon Air Academyn vuoro vastaanottaa tämä arvostettu palkinto. Lue koko tiedote.

Edit: lisätty linkit REHVAn kuviin ja puheenvuoroihin 27.4.2018.

VASTAA

Kommentoi!
Kerro nimesi