Uudet asetukset 2018 -kiertueella käydään läpi myös uudistunut energiatehokkuusasetus ja energiatodistusasetus

Uudistunut asetus rakennuksen energiatodistuksesta muodostaa yhdenmukaisen kokonaisuuden rakennusten energiatehokkuutta koskevan lainsäädännön kanssa ja kannustaa määräystasoa energiatehokkaampaan rakentamiseen.

Energiatodistusasetuksen muutostarpeiden taustalla on rakennusten energiatehokkuutta koskeva EU-direktiivi. Direktiivin myötä maankäyttö- ja rakennuslakia on muutettu siten, että 1.1.2018 lähtien uusien rakennusten tulee olla lähes nollaenergiarakennuksia.

Keskeisimmät muutokset

Korvautuvaan asetukseen (176/2013) verrattuna keskeiset muutokset koskevat terminologian selkeyttämistä, laskentasääntöjä ja rakennusten ryhmittelyä energialuokituksissa. Myös energiatodistuslomaketta ja sen täyttöohjetta on päivitetty.

Jatkossa uusi rakennus voi saada energiatodistuksessa A-luokituksen aiempaa kustannustehokkaammin. Lähes nollaenergiarakentamista koskevat määräykset täyttävä uusi rakennus sijoittuu jatkossa lähtökohtaisesti B-luokkaan, aiemman C-luokan sijaan.

Muutos ei edellytä vanhojen todistusten uusimista

Jos rakennuksella on jo voimassa oleva energiatodistus, mikään ei edellytä uuden todistuksen hankkimista myynti- tai vuokraustilanteeseen, ennen kuin 10 vuotta voimassa oleva todistus vanhenee. Halutessaan taloyhtiöt ja rakennusten omistajat voivat kuitenkin hankkia uusien säännösten mukaan tehdyn todistuksen. Asuntojen myynti- ja vuokrausilmoituksissa kerrottuun asunnon energialuokkaan liitetään jatkossa alaindeksillä vuosiluku, joka osoittaa, minkä vuoden asetuksen perusteella energialuokka on laskettu.

Energiatodistusrekisteri päivitetään alkuvuoden aikana

ARAn ylläpitämä energiatodistusrekisteri päivitetään alkuvuoden 2018 aikana vastaamaan energiatodistuslakiin ja -asetukseen tehtyjä muutoksia. Siirtymävaiheen aikana energiatodistukset laaditaan aiemman energiatodistuslain (50/2013) ja energiatodistusasetuksen (176/2013) mukaisesti.

Uudet asetukset 2018 -kiertue

Suomen LVI-liitto järjestää kevään aikana Uudet asetukset 2018 -kiertueen, joka antaa perustiedot asetusmuutosten merkityksestä LVI- ja energia-alan toimijoille.

Aamupäivällä käydään läpi vesi- ja viemärilaitteistot ja sisäilmasto ja ilmanvaihto -asetukset, iltapäivällä energiatehokkuusasetus ja energiatodistusasetus.

Ilmoittautuminen sekä aamu- että iltapäivän osioihin tapahtuu samalla ilmoittautumislomakkeella. Tarkista kiertueaikataulu ja paikkakunnat koulutussivuiltamme.

Lisätiedot:

motiva.fi/energiatodistus

Ympäristöneuvos Maarit Haakana, ympäristöministeriö, p. 0295 250 069, etunimi.sukunimi(at)ym.fi (energiatodistusasetus)

Asiantuntija Kirsi-Maaria Forssell, Motiva Oy, p. 0400 464 787, etunimi.sukunimi(at)motiva.fi (energiatodistusneuvonta)

VASTAA

Kommentoi!
Kerro nimesi